Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täytekakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täytekakut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. elokuuta 2013

Ylioppilasjuhliin tilattuja herkkuja


Tässäpä ylppäreihin tilattuja leipomuksia, eli kasvispiirakkaa ja täytekakkuja. Piirakoita tein neljä pellillistä (kuvassa siis vain murto-osa piirakkamäärästä!) ja täytekakkuja 6 kpl. Täytekakkujen suhteen sain vapaat kädet.
Kasvispiirakan ohje olen löytänyt täältä ja tämä on suosikkipiirakkani! Maistuu paatuneimmillekin lihansyöjille paremmin kuin hyvin kokemukseni mukaan!

Sitten kakkuihin.... Ensin tulee kinuskikakkujen kuvat. Kinuskikakkujen välissä on vadelmahilloa ja pakastevadelmia sekä kermavaahtoa. Niitä oli siis yhteensä 3 kpl, kuvia on enemmän...








Loput 3 kakkua ovat samassa kuvassa. Näihin tein täytteeksi rahkaseoksen, johon käytin tilaajan tuomaa itsetehtyä hilloa, jotka oli keitetty muistaakseni mustaherukasta ja mansikasta. Rahkatäyte oli kuitenkin oikein herkullisen värinen ja oli kuulemma ollut myös hyvää! Hyydytin täytteitä liivatteella, jotta paremmin pysyisivät kasassa.


Kakkujen päälle tein koristeita kaksin kappalein. Ylioppilaan harrastuksena on pesäpallo ja viulunsoitto, joiden toivottiin näkyvän koristeissa. Tein alunperin 2 viuluakin, mutta se koki vähän kovia, joten toinen koriste on pelkästään pesäpalloaiheinen. Tein koristeet sokerimassasta.



Kakkuja tehdessä nuorimmainen katseli kovin haikeina kakkuja. Taisi  jopa sanoa, että "aina sää äiti teet vain muille kakkuja, eikä me saada ikini niitä maistaa..." Tein sitte omaanki jääkaappiin jämäkakun, kun hilloa ja kermaa jäi... Kakun täyte on samantyyppinen kuin ylioppilaskakkujen mustaherukka-mansikkahillotäyte. Tykkäsin!



lauantai 18. toukokuuta 2013

Unohduksia viime elokuulta

Hämmästyksekseni huomaan, etten ole ollenkaan tänne laittanut kuvia esikoisen syntymäpäiväkakusta, kun ne tuolla kummittelee vielä kansiossa! No tässäpä tulee, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Kinuskia kuorrutuksena ja reunoilla kermaruusuja ja -lehtiä sekä krokanttia.



Tässä vielä yhteinen kakku kolmelle synttärisankarille: kahdelle serkkutytölle ja heidän tädilleen. Pohja oli vähän erilainen, ei siis ollenkaan perinteinen täytekakun pohja. Sisälsi rasvaa. Ohjetta en nyt osaa tähän laittaa, koska oli anopin leipoma. Muistaakseni nimeltään Kertun kakku, mutta en nyt ainakaan googlettamalla löytänyt tuolla nimellä sopivaa ohjetta.


ps. edellisenä päivänä olimme juuri olleet häissä, johon ahkeroin 8 täytekakkua. Ihan vähän harmittaa, etten niistä ottanut kuvia :(

Kakkua 30-vuotiaalle

Työkaverilla oli aihetta juhlaan :) Sen kunniaksi sain tehdä työpaikalle täytekakun. Juhlakalun lempikakussa on kinuskikuorrutus ja runsaasti kermavaahtoa (myös mun lempparia!). Täytteeksi laitoin persikkarahkaa. Toiveena oli myös ikään liittyvä koriste, jonka väkersin sokerimassasta. Kakkupohja oli gluteeniton ja tehty 7 munasta. Koriste laitettiin kakkuun vasta juuri ennen tarjoilua ja minulta jäi kuvaamatta valmis kakku, mutta tässä kuvat kakusta ja koristeesta erikseen. Mieltä lämmittäviä kehuja sain! :)




 Tässä alla harjoituskakku, jonka tein edellisellä viikolla, kun lapset sanoivat etten koskaan tee meille kotiin täytekakkuja, vaan että aina ne saa joku muu! Kakku on samoilla täytteillä ja päällyksillä kuin yläpuolella.

Lätkäfanin synttärikakku

Nuorimmaisemme syntymäpäivät vietettiin heti joulun jälkeen. Kakkutoivomuksena oli jääkiekkokakku. Tilasin suorakaiteen muotoisen kakkukuvan Ullan Unelmasta. Reunoilla on kermapursotukset. Täytteitä en enää muista millään näin pitkän ajan jälkeen, mutta muistan, että tätä kakkua ei jäänyt paljon mikä on tietenkin hyvä asia! Päällä olevat pelaajat on pääsiäiskrääsää sm-liiga suklaamunista, mitkä tietenkin jääkiekkofani on hartaasti säilyttänyt ja kartutti kokoelmaansa viime pääsiäisenäkin (enää 4 hahmoa puuttuisi niin koko sarja olisi koossa!)


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

50-vuotiskakku

Isäni täytti syksyllä 50 vuotta. Tässä kakku:


Täytteenä muussattua banaania ja kermavaahtoa. Reunoilla suklaakermapursotukset. Päällä sulatettua suklaata kiehkuroina ja koristeet ovat sokerimassaa, värjättynä ja vähän kimalletta mukana ;)
Tämä oli oikein hyvää omasta mielestäni! Harmi, etten enää tarkemmin muista, miten täytteen tein... joku jippo siinä oli... ehkä se vielä muistuu mieleen?? Aina pitäis tehdä muistiinpanot heti, eikä yrittää näin 2 kuukautta myöhemmin muistella.

Sofian synttäritarjoiluja

Keskimmäinen lapsonen täytti lokakuussa 7 vuotta. Hänen kakkutoivomuksenaan oli orava-kakku. Siilikin siinä saa olla. No, tällainen siitä tuli:



Kakku on prinsessakakun tyylinen kakku, jonka täytteenä diplomaattikreemi ja omatekoista mansikkahilloa. Päällä marsipaania ja reunoilla kermapursotukset. Ja sitte tietysti metsäneläimet :)

Tämä tuplasuklaakakku on kaverisynttäreiltä, mutta samaa kakkua tarjottiin myös sukulaissynttäreillä. Resepti on tästä kirjasta. Löysin sen myös täältä valmiiksi kirjoitettuna. Laitoin kuorrutteeseen osan maitosuklaata ja sokerina käytin tavallista sokeria ja osan ruokokidesokeria.Oli TOSI hyvää! 

Takana minimuffinseja, vaniljanmakuisia ja päällä mansikkatomusokerista värinsä saava kreemi.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Cake Popseja tai kakkutikkareita!

Tässäpä esikoisen kaverisynttäreille tekemäni kakkutikkarit:

Vaaleat kakkutikkarit sisälsivät vaalean sokerikakkupohjan muruihin sekoitettuna appelsiinituorejuustoa. Pallot kuorrutettiin valkosuklaalla ja koristeltiin nomparelleilla.



Tummat kakkutikkarit tehtiin vaalean kakkupohjan muruihin sekoittamalla Marianne-rouhetta, ja maustamatonta tuorejuustoa. Tikkarit kuorrutettiin maito- ja minttusuklaalla.

Kakkutikkarit oli oikein positiivinen kokemus! Lapset ei yleensä täytekakusta välitä ja usein olenkin tehnyt jäätelökakkua. Nyt ajattelin kokeilla tällaista kakkuversiota ja hyvin kelpas :)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Prinsessan kakkua ja pikasniikkerit


Ennen luulin, että en tykkää marsipaanista. Sellainen oli mielikuvani. Kunnes sitten eräillä synttäreillä söin prinsessakakkua ja tykästyin siihen siltä istumalta! Sitähän oli kokeiltava kotona. Eräisiin illanistujaisiin sitte kokeilin sitä tehä. kakkupohja oli gluteeniton, välissä oli diplomaattikreeemiä ja itse tehtyä mansikkahilloa. Päällä vihreä marsipaani. Mielestäni kokeilu oli oikein onnistunu ja varmasti tulen tätä tekemään uudestaan.

Samoissa illanistujaisissa tajusin yhtäkkiä viilenevässä kesäillassa, että jalassani oli kevällä jo valmistuneet pikasniikkerit, jotka vain oli jääny kuvaamatta. Kamera oli hollilla, joten napsin pari kuvaa. Sniikkerien ohje on tässä.


Vähän ne on jo nyppyset... Lankana 7 veljestä.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Mansikkakakkuja

Mansikkakakut lähti tilauksesta siskon työpaikalle. Gluteenittomat pohjat, täytteenä mansikkamoussea, päälle mansikat ja kermapursotukset. Ihan perinteistä!



sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kihlajaiskakkuja

Siskon ja kihlattunsa kihlajaisiin sain kunnian valmistaa täytekakut. Toiveena oli perinteiset mansikkakermakakut. Täytteeksi tein mansikkamoussen pakastemansikoista. Päälle sisko sai tilattua tuoreita kotimaisia mansikoita. Kakut oli kokonaan laktoosittomia ja gluteenittomia. Valmistin kakut pursotuksia vaille valmiiks jo juhlia edeltävänä iltana ja sivelin mansikoiden päälle ohuesti liivatteesta tehdyn kiilteen, että mansikat säilyis kivan näkösinä yön yli. Nämä kakut sai mielestäni ehkä parhaan palautteen ikinä! Ja pakko tunnustaa, että olin kyllä itekki erittäin tyytyväinen kakkujen makuun. Reseptiä kyseltiin ja uusia tilauksiaki sain ;)




Ylimmässä kuvassa näkyvän koripursotuskakun reunat meni uusiks vielä juuri ennen kuljetusta, koska mielestäni kerma valui niissä oudosti (oliko liian lämmin tai liian vähän vatkattu kerma, en tiedä?). Kaavin kermat pois ja vatkasin uudet kermat ja tein uudet pursotukset. Tosin en enää ehtiny korikuviota alkaa taiteilla. Uudesta kakusta en kuvaa tullut ottaneeksi.

Kermakakkua lapsille

Ylioppilaskakkuja tehdessäni sain kuulla lapsien harmistuneita kommentteja siitä, että he eivät saakaan maista tekeillä olleita kakkuja. Sain siitä hyvän syyn tehdä sitten täytekakun itsella ja harjoitella samalla noita ihania ruusupursotuksia. Vähän ne vielä harjoitusta vaatis! :) Täytteenä oli mansikoita ja kermavaahtoa, peruskakku!


Yo-kakut

Sain kunnian tehdä erään kevään ylioppilaan juhliin täytekakut. 4 kakkua tilattiin täyttöineen ja koristeluineen. Pohjat sain siis valmiina. Täytteiden ja koristeluiden suhteen sain vapaat kädet muuten, mutta päälle toivottiin kinuskia ja kermapursotuksia. Täytteeksi päätyi koekakun saaman suosion kautta persikkarahka valmistettuna maustamattomasta maitorahkasta, vispikermasta, säilykepersikoista, sokerista ja vaniljasokerista. Kostukkeena käytin perinteistä vaniljamaitoa. Palautteeksi kakuista sain, että olivat olleet oikein hyviä ja lähes kaikki oli mennyt, joten olin itsekin tyytyväinen! :) Tässä kuvia (viimeinen kakku unohtui kuvata): 


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Tappara-kakku #2

Pääsiäisen tienoilla sain kunnian valmistaa innokkaan Tappara-fanin syntympäiville täytekakun. Täytteeksi laitoin mansikka- ja suklaamousset (voi kun joskus niistä saisi jotain aineksia ja määriä kirjattua ylös, mutta kun aina näppituntumalla tekee...). Koristeet sokerimassaa: Tapparan logo on maalattu ja kirjaimet on otettu muotilla värjätystä sokerimassasta. Reunoille tein koripursotukset.



tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kummien kakku

Tällä erää viimeinen kakkukuva. Nyt huomaan, että harmittavan moni kakku on jäänyt kuvaamatta :(
Tämä pieni neljän munan kakku tehtiin kuopuksen kummeja varten, jotka eivät oikeana syntymäpäivänä uskaltaneet tulla juhlimaan pienen vauvan kanssa, koska sankari oli vasta toipumassa vesirokosta. Synttärit meinattiin siirtää, mutta kun niin moni vähän isomman lapsen vanhempi nimenomaan halusi tulla vesirokkoa hakemaan (tosin se ei tainnut kenellekkään enää tarttua), niin pidettiin juhlat ajallaan, koska sankari oli jo ihan hyvävointinen. Kummit kutsuttiin sitten, kun oli koko sisarusparvi sairastanut!

Tapparan miehen kakku

Neljävuotias kuopus halusi syntymäpäiväkseen Tappara-kakun. Tappara on lempijääkiekkojoukkue ja sen myötä myös oranssi väri on lempiväri. Kaupassa on joskus jopa vanukas valittu purkin värin perusteella, koska se on ollu "Tapparan värinen". Toinen vaihtoehto kakun aiheeks olis ollu toinen lempilaji, eli pesäpallo ja sieltä suosikkiseura Vimpelin Veto. Tammikuussa syntyneellä oli nyt kuitenkin talviaikaan sitten tämä jääkiekko lähempänä sydäntä!  


Koristeet on maalattu sokerimassalle ja leikattu siitä irti. Kakkuun laitoin ne suoraan kerman päälle vaan ja hyvin säilyvät. Täytteenä kakussa oli tyrni-appelsiinikiisseliä, joka on ihan superhyvää! Täytteen ohje Kodin Kuvalehdessä syksyllä olleesta tyrni-appelsiinipiirakan täytekiisselistä. Kakkuun tein sen vain tarpeeksi jämäkäksi, että pysyy hyvin sisällä.

LPS-kakku

Keskimmäisen lapsukaisen 6-vuotiskakku viime syksyltä. Toiveena oli Littlest Pet Shop-kakku. Ensimmäisen kerran kokeilin maalata sokerimassalle. Eihän tuo kovin vaikeaa ollut! Värivalikoiman kapeuden huomasin vasta liian myöhään, että olisin enää ehtinyt tilata lisää värejä, mutta ihan oli sankari tyytyväinen tähänkin! Halusin pursotella ruusuja kakkuun mahdollisimman paljon ja päädyin laittamaan niitä jokaiseen nurkkaan. Jotta ei kokonaisuudesta tulisi liian hörselöistä, niin muuten levitin kermat ihan sileäksi vain tuonne sivuille. Vihreä väri jäi taas klönteiksi tuonne kerman sekaan ja se näkyy kuvistaki.

Ristiäisiin suolaista ja makeaa

Serkun tyttären ristiäisiin sain kunnian tehdä täytekakun ja voileipäkakut.
Täytekakku piti olla gluteeniton. Lisäksi toivottiin keltaista sävymaailmaa, koristeeksi vihertäviä liljoja ja nimi näkyville sekä täytteeksi lakkaa.
Tässä lopputulos:


Tästä kakusta olen saanut, ehkä parhaat "arvostelut" ikinä. Oli kuulemma ollut niin hyvää, ettei isäntäväki ollut antanut kakusta kenellekkään kotiin viemisiksi, vaan syöneet itse kaikki mitä yli jäi!
Keltainen päällys kakussa on värjättyä sokerimassaa, jota maustoin hieman vaniljalla. Kakussa oli minulle monta uutta elementtiä. Ikinä en ollut tehnyt tai kostuttanut gluteenitonta kakkupohjaa ennen -oli kuulemma onnistunut tosi hyvin. Myöskään en ole sokerimassalla koskaan päällystänyt kakkua, koska vierastan itse sen makua. Sekin oli tässä kakussa ollut kohdallaan. Myöskään en ollut ennen liljoja tehnyt. Ihan oikeaoppisia liljojahan nuo ei ole jos tarkasti katsoo.



Voileipäkakuista toivottiin alunperin kinkku- ja kalakakkuja, mutta viime hetkellä vaihdettiin pelkästään kinkkukakuiksi. Todennäköisesti yksi kakku olisi riittänyt, mutta koska leipiä ja muitakin aineksia oli jo hankittu, niin tein sitten kaksi kinkkukakkua. Nämä olivat olleet myös hyviä, mutta näistä oli annettu vieraille viemisiä kotiinkin ;)

Pesäpallokakku

Tilauskakku viime kesältä. Toiveena oli pesis- tai hevoskakku. Pesiskakku kuulosti niin mielenkiintoselta haasteelta, että tartuin siihen! Muutoin olin kakkuun oikeinkin tyytyväinen, mutta pesiskentän rajat on liian röpelöiset. Pursotin ne kreemistä, mikä piti olla sen verran jäykkää, ettei leviä. No, siitä tuli sitte liian jäykkää. Nyt kun katon kuvaa, niin en tajua miks en tehny uutta satsia! Koristeisiin olin tyytyväinen muuten, mutta hieman jäi tuo mailaan kirjoitettu teksti kaihertamaan kun ei ehtiny kuivua kunnolla ja oli muutenki vähän epäsiistin näkönen. Koristeet on sokerimassasta tehtyjä. Ruusut on pursotettu kermasta ja niitä on yksi jokaista ikävuotta kohti.
Palautetta sain: kakku oli ollu hyvää ja sankari tyytyväinen!