Kahvikasseja on tullut jo jokunen ommeltua (kaikki kuvaamatta!), mutta tämä punottu malli on jäänyt toteuttamatta tähän saakka. Se on tuntunut kovin työläältä toteuttaa, mutta sain sitten inspiraation ryhtyä toimeen, kun koululta pyydettiin arpajaispalkintoja kodeista. Aluksi yritin tehdä suikaleet hopeisesta puolesta, mutta luovutin hyvin nopeasti, kun tajusin, miten rumaa jälkeä mun ompelukone tekee. Koneen käyttäjässähän ei voi olla vikaa. Seuraavaksi yritin silittää Juhla Mokka-pusseja limittäin ja avattuina yhteen isommiksi "levyiksi" (josta sitten leikata valmiita suikaleita), kunnes tajusin ettei mulla niitä ole tarpeeksi. Sitten kaivoin esille Kulta Katriinat, leikkasin suikaleiksi ja silitin suikaleet, jotta eri pinnat tarttuisivat toisiinsa. Silitin myös yhdistettävät päät, joita jouduin kyllä sitten monesta kohtaa ompelemaan, kun irtosivat liitoksistaan. Punominen sujui sitten ihan mainiosti kun siihen pisteeseen pääsi! Ehkä vielä voisi tämmöisen tehä toisenki joskus. Varastossa oottaa ainaki ne silitetyt Juhla Mokka-"levyt". En tätä yksilöä uskaltanu arpajaispalkinnoksi viedä, kun en ollu varma kestääkö ne suikaleet liitoksistaan. Omassa käytössä ainaki kestäny, tosin en vielä ole kokeillu ladata täyteen maitopurkkeja!
Ohje oli suurimmalti osin täältä.


