Koska tässä on vähän jäänyt tämä kuvien ja tekstien tänne laittaminen, niin aloitetaan nyt sitte alusta. Edellisessä postauksessa jo päästiin joulutunnelmiin, niin jatketaan siitä. Eli tässä joululeivonnaisia:
Viime joulun piparit, jotka oli kyllä hyviä! Ohjeen otin tällä kertaa täältä. Tähän mennessä ei ole vielä ollut olemassa suosikkipiparkakkureseptiä, mutta tästä saattaa tulla sellanen?
Tässä Kentin kakku, jota olen tehnyt useampana jouluna. Ohje on muistaakseni Pirkka-lehdestä joskus reseptivihkoon kopsattu. Tein myös Arabialaista maustekakkua ja tähtipullia, jotka ilmeisesti jääneet kuvaamatta :) Mutta alla kuvan kakun ohje. Taikina on melko iso. Tein itse kaksi pienempää kakkua.
KENTIN KAKKU
200 g voita
4 dl sokeria
3 munaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
6,5 dl jauhoja
1,5 dl maitoa
1,5 dl mantelijauhetta
Kuorrutus:
0,8 dl kermaa
2 rkl sokeria
250 g tomusokeria
6 rkl sulatettua rasvaa
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan. Lopuksi lisää vielä maito. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 2 l:n vuokaan ja paista 175 asteessa 45-50 minuuttia,
Kuorrutusta varten kiehauta kerma ja sokeri. Lisää jäähtyneeseen kermasokeriliemeen tomusokeri sihdaten. Lisää vielä sulatettu rasva ja sekoita tasaiseksi. Kuorruta kakku ja koristele halutessasi mantelirouheella.
Kakku on parhaimmillaan 2-3 pvä:n kuluttua!